Siirry pääsisältöön

Kuvataiteen lukiodiplomi 2018

Kuvataiteen lukiodiplomit 2018 ovat valmistuneet ja arvioitu. Diplomin suosituimpia aiheita olivat Kuvia nuoruudesta ja Pelko. Onnittelut kaikille diplomin suorittaneille. Ars longa vita brevis!




Viivi Tarvaisen lukiodiplomi on yhtenäinen, rohkea ja voimakas kokonaisuus, jonka ilmaisulliset sekä tekniset ansiot ovat erinomaiset. Tässä kuvataiteenlukiodiplomissa  teos ja portfolio  hengittävät yhdessä ja suuntaavat kohti samaa päämäärää. Kokonaisuus on latautunut ja hieno opinnäyte, joka kertoo nuoruuden vaikeudesta, itsensä etsimisestä ja toivosta.





Otto Soini valitsi tehtävän Pelko. Hänen teoksensa, kaksi kartonkigrafiikan vedosta, ovat hienoja, teknisesti taitavia ja taiteellisesti korkeatasoista taidegrafiikkaa.  Vahva, ilmaisullinen ja taiteellinen kokonaisuus, jossa aihevalinta ja tekniikka tukevat erinomaisesti toisiaan.




Toini Kempisen lukiodiplomikokonaisuuteen kuuluva teos, tussimaalaus, on kaunis ja sävykäs.  Aiheen käsittelyssä on hyvälle taideteokselle ominaista helppouden tuntua. Teokseen valitut muotoelementit, kasvi- ja eläinaiheet on taitavasti toteutettu.




Amina Kararic tutkii ja tulkitsee diplomikonaisuudessa nuorten maailman ja mediatulvan yhteyttä toisiinsa. Tehtävän valinta ja aiheen rajaus ovat onnistuneita. Tekijällä on selkeät tavoitteet. Portfolio on kiinnostava ja visuaalisesti leikkisä. Teos on toteutettu sarjakuvamaisena piirustuksena, jossa monet mediasta tutut merkit ja symbolit vyöryvät kuvan keskellä istuvan hahmon yllä.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Designakatemia

Designakatemian hankkeessa oivalletaan uutta ja koetaan muotoilun elämyksiä Estetiikan kurssin opiskelijoita opastuksella Designmuseon Mitä Jos? Toisenlaisia Tulevaisuuksia -näyttelyssä. Designakatemia on Designmuseon ja muotoilijoiden ammattijärjestö Ornamon yhteishanke, jossa lapset ja nuoret tutustuvat muotoiluun. Helsingin yhteislyseon lukion kurssit KU2 ympäristön tilat, paikat ja ilmiöt ja filosofian KUFI - Taide ja kauneus kurssi ovat mukana Designakatemian hankkeessa kuluvalla syyslukukaudella 2022. Hankkeessa Helsingin yhteislyseon lukion vierailevana asiantuntijana toimi syksyn ajan sisustusarkkitehti-muotoilija Marjut Nousiainen, joka avasi ryhmäläisille näkökulmia restoratiivisen ympäristön suunnittelun mahdollisuuksiin erityisesti kouluympäristön kehittämisessä. Hankkeen yhtenä tavoitteena on, että nuoret pääsevät tekemään muotoilua yhdessä ammattisuunnittelijoiden ohjauksessa. Näissä kohtaamisissa voi syntyä kokonaan uusia oivalluksia muotoiluelämyksen rinnalla. Tutkimm...

Kuviksen uudet kasvot

Helteiset terveiset Hyllin kuvisluokista! Kuvistiimimme on saanut uusia jäseniä. Kuvataiteen ihmeelliseen maailmaan opastavat peruskoulussa tuttu Saara ja uusi tuntiopettaja Säde sekä lukiossa uutena aloittanut Hertta.  Luovaa ja tekemisen täyteistä syksyn aloitusta! Kuva Säde Rinne
Tämän kuvakollaasin myötä toivotan kaikille hyvää kesää, auringonpaistetta, värikkäitä seikkailuja sekä  kuvan tekemisen riemuja ja oivalluksia. Ensi lukuvuonna täällä kuvisblogissa postaa minun seuraaja. Minä lähden eläkkeelle ja ryhdyn maalaamaan taivaanrantaa suurella siveltimellä. Kiitos kaikille kohtaamilleni oppilaille ja opiskelijoille. Ars longa vita brevis!  kuva: Pirjo Houtsonen