Siirry pääsisältöön

Designakatemia

Designakatemian hankkeessa oivalletaan uutta ja koetaan muotoilun elämyksiä

Estetiikan kurssin opiskelijoita opastuksella Designmuseon Mitä Jos? Toisenlaisia Tulevaisuuksia -näyttelyssä.






















Designakatemia on Designmuseon ja muotoilijoiden ammattijärjestö Ornamon yhteishanke, jossa lapset ja nuoret tutustuvat muotoiluun. Helsingin yhteislyseon lukion kurssit KU2 ympäristön tilat, paikat ja ilmiöt ja filosofian KUFI - Taide ja kauneus kurssi ovat mukana Designakatemian hankkeessa kuluvalla syyslukukaudella 2022.


Hankkeessa Helsingin yhteislyseon lukion vierailevana asiantuntijana toimi syksyn ajan sisustusarkkitehti-muotoilija Marjut Nousiainen, joka avasi ryhmäläisille näkökulmia restoratiivisen ympäristön suunnittelun mahdollisuuksiin erityisesti kouluympäristön kehittämisessä. Hankkeen yhtenä tavoitteena on, että nuoret pääsevät tekemään muotoilua yhdessä ammattisuunnittelijoiden ohjauksessa. Näissä kohtaamisissa voi syntyä kokonaan uusia oivalluksia muotoiluelämyksen rinnalla.


Tutkimme projektissa esimerkiksi muotoilun estetiikan näkökulmia ja tulevaisuuden muotoilua, ja kävimme läpi suunnitteluprosessia erilaisin konkreettisin harjoituksin. KU2 ja KUFI opiskelijat löysivät monia hienoja ideoita ja ajatuksia kuinka kehittää hyvinvointia kouluympäristössä mukavammaksi ja viihtyisämmäksi. 


Kun nuoret pääsevät tekemään muotoilua yhdessä ammattisuunnittelijoiden ohjauksessa, voi syntyä kokonaan uusia oivalluksia muotoiluelämyksen rinnalla. Designmuseon hankkeessa muotoilijat työskentelevät hankkeessa tiiviisti kouluissa pedagogiikan ammattilaisten opettajien ja museopedagogien kanssa, jolloin syntyy uutta ymmärrystä ja muotoilukasvatusta ihan käytännössä. 


Lisätietoja Designakatemiasta: https://www.designmuseum.fi/fi/designakatemia/






Kurssien KU2.1 opiskelijoita työskentelemässä Designmuseon oppaan johdolla Kaiken kansan muotoilua -näyttelyn työpajassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tarinoita ja juhlat

Dear You -projektimme viimeisellä kerralla Kontulan ostarilla sijaitseva the Museum of Impossible Forms kutsui meidät vierailulle. Vierailun aluksi katsoimme videoterveiset Kiinasta. Saimme myös nähdä taideteoksia, joita ystävämme olivat tehneet. Viimeisessä työpajassa kirjoitimme ja äänitimme pienissä ryhmissä äänitarinoita, joissa teemana oli Differences and Similarities. Työskentelyn päätteeksi Arlene oli kutsunut vieraaksemme lapsiryhmän Kontulalaisesta päiväkoti Pihapirtistä. Pihapirtin lapset aloittavat ensi vuonna oman Dear You -projektinsa. Iltapäivä jatkui juhlavilla tarjoiluilla ja luotujen tarinoiden yhdessä kuuntelulla. http://www.dearyouartproject.com/happenings/2017/12/15/making-inspiring-stories-calls-for-a-party

Kysymisen taide

Syksyllä alkanut Dear You -projekti jatkui toisella työpajalla. Projekti koostuu neljästä työpajakerrasta, joiden teemana on minä ja ympäristö. Projektin lähtökohtana on ajatus taiteesta prosessina ja dialogina ihmisten välillä. Työpajoissa syntyneet teokset lähetetään ulkomaille ystävyyskouluihin. Me saimme pariksi koulun Kiinasta, jonne ensimmäisen työpajan teokset ovat jo matkalla. Jäämme odottelemaan taideteoksia kiinalaisilta nuorilta. Tällä kertaa pohdimme yhdessä oppilaiden ja taitelijavierailijamme Arlene Tuckerin kanssa kysymyksiä ja kysymistä. Jotta tietäisimme mitä toiset ajattelevat, on meidän kysyttävä, kerrottava ja kuunneltava. Äänemme on vahva työkalu. Käytetään sitä! Tutustuimme graafiseen myös suunnitteluun. Mietimme tekstityylejä, kirjainten kokoa, sommittelua ja väriä viestinnän työkaluina. Taideteostemme tekniikkana käytimme erilaisia piirtimiä .