Siirry pääsisältöön

Drapeeraus - Laskostus

Drapeeraus eli kankaan laskostus ja näiden laskosten  piirtäminen on klassinen piirustusharjoitus, jossa piirtäminen perustuu näköhavaintoon sekä silmän ja käden yhteistyöhön. Tärkeää on myös valitun materiaalin eli  piirtimen ja paperin hallinta.

Lukion ensimmäisen vuosikurssin kuvataidelinjan opiskelijat rakensivat ja valokuvasivat drapeerauksia ja  piirsivät valokuvaamansa lähtökohdan mukaan hiilellä ja ravaliidulla pariisinpaperille valtavan hienoja teoksia aiheesta Drapeeraus.

 Miisa K.

Tehtävän vaati siis monta eri vaihetta. Ensimmäinen vaihe oli  kankaiden laskostus, valaiseminen sekä kokonaisuuden sommittelu  valokuvausta varten. Seuraavassa eli teoksen piirrosvaiheessa tarvittiin kärsivällisyyttä, keskeneräisyyden sietokykyä, taitoa sommitella sekä käsitellä aihetta uudelleen, valituilla piirtimillä.

Valokuvia piirustuksen kähtökohdaksi

Hiilellä piirtäminen on prosessi, joka vaatii malttia ja taitoa lisätä ja poistaa piirrosjälkeä paperilla. Se vaatii myös hiiliotteen löytämistä ja käden liikkeiden hallintaa. Näiden lisäksi piirtäessä harjoitellaan myös tekijän katsetta eli arvioivaa silmää, joka käy visuaalista vuoropuhelua tekijän, teoksen ja työprosessiin välillä kysyen mitä lisään, mitä poistan, milloin teokseni on valmis.


Kuvien tekeminen on prosessi. Tehtävä Drapeeraus synnytti hienoja prosesseja ja valtavan hienoja piirustuksia. Teosten koot vaihtelevat. noin 40x45cm, 45x45cm, 40x62cm ja 48x62 cm välillä. 


Evi K.

Jenna K.

Taavi V.

Henna V.

Virna V.

Iida K.

Carmen H.








 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Akvarellimaalauksia

Lukion Ku7 kurssilla maalattiin akvarelli- eli vesiväreillä. Kurssilla oli tavoitteena perehtyä akvarellivärimaalaustekniikkaan ja maalata esimerkiksi märkää märälle ja märkää kuivalle tekniikoilla sekä tutkia maalausjärjestyksen merkitystä halutun vaikutelman aikaan saamiseksi. Maalausten aiheina olivat muun muassa maisema, ihminen ja eläimet. Alexandr Vorobjov Marwa Fahim Karina Sherzad Alexandr Vorobjov  Sofia Guralevich Marwa Fahim, Alisa Blomberg, Stella Aavameri, Markus Sepping Alexandr Vorobjov Karina Sherzad Rebecca Kapper   Karina Seherzad Sofia Guralevich, Marcus Sepping

Stencil

Samuli Turunen piti kuvataidepainotteiselle 9. luokalle kynäruiskutyöpajan. Aloitimme pienellä introlla katutaiteeseen ja Helsinkiläisen graffitin historiaan. Työpajassa leikattiin stencileitä ja jatkettiin kuvallista työskentelyä vesiväreillä sekä tusseilla. 

Designakatemia

Designakatemian hankkeessa oivalletaan uutta ja koetaan muotoilun elämyksiä Estetiikan kurssin opiskelijoita opastuksella Designmuseon Mitä Jos? Toisenlaisia Tulevaisuuksia -näyttelyssä. Designakatemia on Designmuseon ja muotoilijoiden ammattijärjestö Ornamon yhteishanke, jossa lapset ja nuoret tutustuvat muotoiluun. Helsingin yhteislyseon lukion kurssit KU2 ympäristön tilat, paikat ja ilmiöt ja filosofian KUFI - Taide ja kauneus kurssi ovat mukana Designakatemian hankkeessa kuluvalla syyslukukaudella 2022. Hankkeessa Helsingin yhteislyseon lukion vierailevana asiantuntijana toimi syksyn ajan sisustusarkkitehti-muotoilija Marjut Nousiainen, joka avasi ryhmäläisille näkökulmia restoratiivisen ympäristön suunnittelun mahdollisuuksiin erityisesti kouluympäristön kehittämisessä. Hankkeen yhtenä tavoitteena on, että nuoret pääsevät tekemään muotoilua yhdessä ammattisuunnittelijoiden ohjauksessa. Näissä kohtaamisissa voi syntyä kokonaan uusia oivalluksia muotoiluelämyksen rinnalla. Tutkimm